Miten ADHD ilmenee aikuisella? (osa 1)

ADHD pähkinänkuoressa


     ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on neuropsykiatrinen häiriö, joka heikentää henkilön toimintakykyä. ADHD:ta arvellaan esiintyvän 2-4 % aikuisväestöstä. 

      ADHD:lla on kolme esiintymismuotoa: 


      1. Tarkkaamaton muoto eli tutummin ADD. ADD-tyypillä on haasteita   tarkkaavuudessa, mutta yliaktiivisuutta tai ilmpulsiivisuutta ei esiinny. 
    
     2. Yliaktiivis-impulsiivinen muoto, eli tarkkaavuuden häiriötä ei esiinny. 

    3. Yhdistetty muoto, joka on näistä se yleisin. Yhdistetyssä muodossa esiintyy tarkkaamattomuutta, yliaktiivisuutta ja impulsiivisuutta. 



    ADHD:ssa esiintyy kolme ydinoiretta: 


1.    Tarkkaavuuden ongelmat

* mm. huolimattomuusvirheet, keskittymisvaikeudet, ylikeskittyminen, ajatusten harhailu, ei näytä kuuntelevan puhuessa, epäjärjestelmällisyys, vaikeus suunnitella toimintaansa, hyppiminen asiasta toiseen, vaikeus toimia pitkäjänteisesti, epämieluisten tehtävien välttely

2.    Yliaktiivisuus

*mm. jatkuva levoton tai hermostunut olo, käsien tai jalkojen heiluttelu, vaikeus pysyä paikallaan, vaikeus tehdä asioita rauhallisesti, jatkuva puhuminen, jatkuva asioiden tai esineiden näprääminen, liiallinen äänekkyys, vaikeus rentoutua

3.    Impulsiivisuus

* mm. vastailu kesken kysymysten, vaikeus odottaa vuoroaan, toisten keskeyttäminen, tunkeilevuus, toimiminen hetken mielijohteesta, töksäyttely, riskien otto, nopea turhautuminen, ärtyminen ja suuttuminen, kärsimättömyys


    On tärkeää muistaa, että KAIKILLA esiintyy useita näitä
    oireita jossain vaiheessa elämäänsä! Merkittävää on se, että oirehdinta on alkanut lapsuudessa ja se, että näistä aiheituu  yksilölle merkittävää haittaa useammalla hänen elämänsä osa-alueella. 



ADHD:n ydinoireiden ilmeneminen omassa elämässäni käytännön esimerkkien avulla


Olen pitkään huomannut, että minulla on ollut vaikeuksia keskittyä. Tätä en kumminkaan ole pitänyt ratkaisevana merkkinä siitä, että minulla olisi ADHD: kaikkienhan tuntuu olevan tänä päivänä vaikeaa keskittyä! 

ADHD:n oireet aiheuttavat minulle haasteita niin opiskeluissa, töissä, kotona kuin harrastuksissa. 
Tässä nyt muutamia esimerkkejä, kuinka nämä ydinoireet näkyvät arjessani nyt aikuisiällä: 

Harrastuksissa minun on haastavaa toimia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Alkuun saatan innostua asioista täysin ja annan kaiken energiani ja panostan tähän täysillä, sitten innostuksen lopahdettua minun on vaikeaa jatkaa harrastusta.

Töissä haastavinta on muistaa asioita ja olen hajamielinen (esim. unohdan usein ilmoittautua koulutuksiin, opekokoukset tulevat minulle "yllätyksinä" ja saatan unohtaa vastata viesteihin ja pahimmillaan oppilaiden menoja). Lisäksi minun on vaikeaa toimia johdonmukaisesti ja saatan muuttaa suunnitelmia lennosta. Lisäksi oppituntien suunnittelu on haastavaa. Olen myös kova multitaskaamaan töissä: saatan samaan aikaan suunnitella montaa eri tuntia, kirjoittaa wilmamerkintöjä sekä tekstiviestiä.

Kotona avopuolisoni hoitaa enemmän kotitöitä kuin minä. Pyykinpesu on erityisesti itselleni epämieluista. Lisäksi ruuanlaitto on haastavaa ja kaupassakäynti kuormittaa monien ärsykkeiden vuoksi. 

    Siivotessani hypin asiasta toiseen. Saatan päättää pestä pyykkiä, saan pyykit koneeseen, mutta en konetta pyörimään, kun jo ryntään keittiöön tyhjentämään astianpesukonetta. Kesken tiskien muistan pyykit, menen kylppäriin pistämään konetta pyörimään. Hakiessani pyykinpesuainetta siivouskaapista huomaan imurin. Otan pesuaineen sijasta imurin ja alan imuroimaan. Kesken imuroinnin "AINIIN NE PYYKIT", saan vihdoin pyykit pyörimään. Kun kone on pyörinyt ja pesukone piippaa ohjelman päättymisen merkiksi käyn laittamassa koneen pois päältä. Se piipitys sattuu korviin. Laitan kohta pyykit kuivumaan, ensiksi katson tän sarjan loppuun.. ajattelen. Pyykit joutavat sieltä muutaman tunnin päästä narulle, sitten kun muistan. 

    Myös laskujen maksaminen ja vastaavien asioiden hoitaminen ei ole minulle itsestään selvää. Saatan unohtaa tämän kaltaiset hommat ja usein joudunkin maksamaan laskut korkojen kera. 

    Lisäksi erilaiset ADHD:hen liittyvät tunne-elämän haasteet ovat vaikeuttaneet arkeani läpi elämäni. ADHD:hen liittyvä tunnepuoli on kumminkin oman postauksensa arvoinen asia. Tulen TAKUU VARMASTI kirjoittamaan myös tunne-puolesta useamman postauksen verran. 



ADHD:hen voi ja pitää hakea apua! 


Elämä ADHD:n kanssa ei ole pelkkää kärsimystä ja kamppailua ongelmien kanssa. Näihin oireisiin pitää hakea ja niihin on saatavilla apua. Olen itse saanut suuren avun lääkkeistä. Myös jo ADHD:n tiedostaminen tuo helpotuksen. Kun oppii ymmärtämään ADHD:ta, oppii myös itsestään ja alkaa ymmärtää, miksi toimii niin kuin toimii. Tämän myötä voi opetella armollisempaa suhtautumista itseensä tai läheiseen, jolla on ADHD. 
































Lähteet:

https://adhd-liitto.fi/adhd-tietoa/aikuiset/

Jäntti, Essi. Täyttä elämää ADHD:n kanssa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ADHD ja RSD

ADHD ja tunteet

Mun ADHD-tarinani